Huippu-urheilu ei ole kuntoliikuntaa

Huippu-urheilu ei ole kuntoliikuntaa

Liikunta on sinänsä kannatettava asia kaikille. Terve sielu terveessä ruumiissa, sanottiin ennen. Huppu-urheilija saattaa joutua harjoittelemaan siihen pisteeseen, että oksettaa. Loukkaantumiset kuuluvat kakkien huippu-urheilijoiden kokemuspiiriin.

Suomalaisia sankareita saattoi aikaisemmin ajaa harjoittelemaan kansallisen kunniapaikan raivaaminen itselle. Tänä päivänä ero huippu-urheilijan ja jonkinlaisen urheilijan välillä on suuri. Toisen on pakko tehdä muuta työtä. Toisella on mahdollisuus ansaita elantonsa urheilemalla. Jopa lottovoitto on pikkurahaa jos oikein lykästää urheilu-uralla. Siihen voi itse vaikuttaa. Lotosta ei voi juuri muuta kuin haaveilla.

Aina on puhuttu siitä, että vanhemmat laittavat omaa kunnianhimoaan lapsiin. Tänä päivänä maassamme on taatusti sellaisia isiä, jotka haaveilevat poikansa menestyksestä vaikkapa NHL-tasolle asti. Perinteisille lätkäsuvuille, kuten Kapaset, Peltoset ja Koivut on lasten valmentaminen huipulle sujunut yhteistyön kautta. Oppia ja henkistä valmennusta on saanut jo omalta isältä.

NHL tai muukaan ammatti urheilun parissa ei merkitse aina hyväkuntoista loppuelämää. Monella on jalat romuina uran jälkeen. Painia ammatikseen paininut Tony Viikinki Halme tottui ottamaan amfetamiinia kipuihinsa. Tämä antoi synkän loppuelämän miehelle. Show-mies Halme oli loppuun asti. Häntä on Timo Soinin pitkälti kiittäminen urastaan. Siinä oli kuitenkin yksi traaginen huipulla urheilleen miehen elämän päätös. Mikäli jääkiekkoilija saa aivovamman urallaan, ei miljoonat paljoa lohduta. Kalliit on ”laulujen” lunnaat joillakin.