Jääkiekkoilijat ja lajin pahikset saavat huomiota

Jääkiekkoilijat ja lajin pahikset saavat huomiota

Teemu Selänteestä tehty kirja myi luonnollisesti hyvin. Hän on kiistatta ollut menestyksekäs ja arvostettu pelaaja niin peliuransa kuin persoonansakin puolesta. Selänne on niin suuri ikoni maassamme, ettei edes iltapäivälehdet saa hänestä niskalenkkiä. Kun Selänne ärähti jostain maahanmuuttajien tekemästä raiskaustapauksesta Espoossa, jotkut toimittajat olivat jo lynkkaamassa häntä. Ilmeisesti lehtien myynnistä vastuussa olevat vetivät juttuja pois, koska kansan tuki olisi kääntynyt Selänteen puolelle. Selänne taisi itsekin toki hieman vetää takaisin sanojaan ja totesi, että kyseessä ollut raiskaustapaus oli tapahtunut hänen lähipiiriinsä kuuluvan henkilön tyttärelle. Kansa haluaa pitää yllä kuvaa Selänteestä puhtoisena sankarina.

Pahat pojat kiehtovat

Äskettäin on ilmestynyt kolmen jääkiekon pahan pojan elämäkerrat. Sarjan aloitti Marko Jantunen. Hänestä tehtiin kirja, josta saaduilla tuloilla kai maksettiin pois huumevelat. Jantunen oli vajonnut todella pohjalle. Jantunen alkoi olla jo Matti Nykäseen verrattava katkennut entinen huippu-urheilija. Jopa iltapäivälehdet alkoivat seurata hänen tuhoutumistaan. Onneksi lahtelainen Jantunen sai lähipiiristä tukea ja onnistui huumevieroituksessa. Ainakin akuutti kuolemanvaara huumeita velkovien tahojen toimesta hälveni tapauksen yhteydessä. Marko Jantusen taso olisi riittänyt aina NHL-uraan asti ja parhaimmat vuotensa hän pelasi Ruotsissa.

Valtakunnallisesti kenties vähemmän huomiota saanut ja selkeästi kiekkouraltaan vaatimattomin on Mika Lartamaa. Hän oli toki Hämeenlinnan Pallokerhon nimekkäimpiä pelaajia, jonka pelinumero #24 jäädytettiin ja sen kunniaksi paita nostettiin Hämeenlinnan Rinkelinmäen jäähallin kattoon vuonna 1994. Hänet tosin pudotettiin ikonin asemasta ja paita otettiin katosta pois tuomioiden vuoksi vuonna 2006. Mika Lartamaa oli kuitenkin melkoisen pahamaineinen nimi Suomen alamaailman piireissä. Vaikka kaikkea hänen tekemisiään ei ole ruodittu yhtä näyttävästi, hän oli aikoinaan merkittävä vaikuttaja nimenomaan kaikenlaisessa laittomassa vedonlyönnissä ja huumekaupassa. Hän pyöritti lukuisten ravintoloiden ja uhkapeli luolien rypästä.

Jere Karalahti puolestaan oli paha poika jo nuoresta alkaen. Ilman isän roolia Helsingin huumepoliisin johtajana jo teinivuosinaan huumeita käyttänyt poika olisi saattanut ajautua pois jääkiekon parista. Taisi nimittäin isän alaiset jättää tutkimatta esimiehensä poikaa liian tarkalla syynillä. Hyvä näin, sillä Karalahdesta tuli menestynyt jääkiekkoilija. Muussa lajissa olisi koulut keskeyttäneestä tullut pelkkä keskinkertaisuus ellei jopa ikuinen häviäjä. Ei Jeren elämä mitään ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta joka tapauksessa mies voi ainakin katsoa saavuttaneensa elämässään jotain.

Jere Karalahti on joissakin piireissä suurikin idoli. Olisi liioiteltua verrata Teemu Selänteeseen tai Jari Kurriin. Hänen roolinsa oli toisenlainen. Hän oli kaukalon paha poika, joille riittää aina faneja. Hän oli kaukalossa isokokoinen ja vahva kaveri, joka nosti vastustajia laidoille. Hänet muistetaan myös hyvästä lämäristä.

Suomalaiset maalivahdit ovat huipputasoa maailmassa. Vaikuttaa, että heillä on kuitenkin enemmän fanipohjaa omien NHL-fanien keskuudessa. Onko syy siinä, että paremmissa joukkueessa pelaavina he eivät ole päässeet useinkaan edustamaan Suomea maajoukkueessa. Kohuttuja kirjoja ei suomalaisveskareista ole juurikaan kirjoitettu,