Maan vai oman kunnian puolesta?

Maan vai oman kunnian puolesta?

Mauno Koivisto oli joskus 1980-luvun kuluessa tullut sellaisiin aatoksiin, että urheilijoiden pitäisi enemmänkin edustaa itseään. Hänen mukaansa kaikenlaiset porilaisten marssit ja vastaavat nationalistiset hehkutukset eivät olleet tarpeen. Siinä tavallaan käytiin rajanvetoa siitä, että kilpailiko yksilö oman etunsa vai edustamansa lipun puolesta.

Koko keskustelu on siinä mielessä ongelmallinen, että samanlainen identiteetin pohja löytyy aina joukkueurheilusta. On selvää, että New York Rangersin jääkiekkoilija edustaa myös oman joukkueensa ja siinä sillä hetkellä pelaavien pelikaverien kunniaa. Miksi siis hylätä kansallinen viiteryhmä? Yhtä hyvin Liverpoolin kannattaja voi kääntyä toista brittiä vastaan kannattamansa joukkueen puolesta.

Mauno Koivisto tuli pohdinnoissaan tunnettuun tulokseen. Aika oli erilainen silloin. Hänellä oli varmaan traumoja sotien aikaisen kansallismielisyyden vuoksi. Tämä päivänä koko kansallismielisyys urheilussa on muuntanut muotoaan. Englantilaiset juhlivat somalijuoksijaa – Mo Farah – omanaan. Zlatan on ruotsalainen jalkapallotähti. Koivisto ei kenties nähnyt sitä, että kansalliset tunnukset voisivat olla myös yhteisöllisyyttä eri etnisten ryhmien kesken lisäävä asia.

Toisaalta urheilijaa ajaa eteenpäin taustalla oleva kannattajakunta. Usein suomalaisia siivittää eteenpäin ajatus sitä, että miljoona tai pari suomalaista silmäparia katsoo televisiosta ja elää tunnetasolla suomalaisurheilijan mukana.

Suomessa on otettu korkean tahon ihmisten toimesta kantaa siihen, että kiihkokansallismielisyys voisi levitä urheilukulttuurin mukana. Onkohan taustalla myös sitä, että maamme älymystö ei henkisesti ole perinteisesti erityisesti arvostanut urheiluhulluutta. Vielä 1950-luvulla älymystö jakaantui luonnontieteiden ja humanismin vuoksi. Toisaalta sivistyneet ihmiset eivät olleet innostuneita passiivisesta urheiluviihteestä. Sellainen saattoi tylsistyttää kansaa.

Rahan perässä maailmalle

Raukat ne lähtee merten taakse, runoili elinvoimaista väkeä siirtolaisuudelle menettänyt kansa Suomessa aikoinaan. Tänä päivänä ei ole olemassa kansallista tiedettä eikä kansallista urheilua. Jotain rippeitä on toki olemassa, mutta aika herkästi parhaat aivot ja samoin urheilijat lähtevät rahan perässä maailmalle. Kansallismielisyys näkyy siis lähinnä tv-katsojien toiminnassa. Jääkiekossa toki huippu-urheilijatkin ovat halunneet pukeutua leijona paitaan. Silti he ovat yksilöllisiä urheilijoita, jotka eivät todellakaan pelaa suomalaisella pelisysteemillä NHL-seuroissa.