Vuoden 1995 jääkiekon mm-kultaa juhlittiin senaatintorilla. Poika tuli kotiin. J. Karjalaisen ”kaikkihan me ollaan sankareita”- biisistä tuli jonkinlainen tunnuslaulu. Jokaista suomalaista kutsuttiin sankariksi. Kansa onnitteli itseään. Menestyksen vanavedessä varisi tähtipölyä laman takia kansan alas painuneille hartioille.
Kapakkarenkutus vai nerokas sanoitus?
J. Karjalaisen laulusta on muodostunut jonkinlainen hehkutus kappale, joka soi urheilumenestysten yhteydessä. Kun perehtyy sen sanoihin, niin jotenkin hämmentyy. Jotkut kokevat, että siinä ollaan Veikko Lavin linjalla. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Omasta mielestäni Karjalaisen kappale on tavallaan falski – ainakin näiden yhteisesti koettujen urheilusankaruuksien yhteydessä soitettuna. Lähtökohtaisesti ei kaikki ihmiset voi olla sankareita. Mikäli ei olisi olemassa antisankareita ja huonoihin ratkaisuihin päätyneitä ihmisiä, ei koko sankaruus käsitteellä olisi merkitystä.
J. Karjalaisen kappale puolestaan haluaa kohottaa alas painettujenkin ihmisten mieltä. Sankaruuden rajaksi on laitettu pelkkä elämässä selviäminen päivä päivältä. Tavallaan jonkun huonoissa oloissa elävän pärjäämisessä voi olla enemmän sankaruutta kun hyvin toimeen tulevan. Kaikilla ei ole samat
lähtökohdat. Kuitenkaan kaikkien elämässä pyristelevien elämä ei ole sankarillista. Jonkun lapsen raiskanneen valinta ei todellakaan ole sankarillinen. Ei vaikka kuinka silmiin katsottaisiin. Hänenkin elämäntarinansa voi silti olla laulun arvoinen. Siinä on se ero. Aina voi luikauttaa balladin elämässä vääriin valintoihin päätyneistäkin.
Ihmisestä tulee urheilusankari kun hän voittaa kisoja. Hän harjoittelee ja tavoittelee suuria tuloksia. Haaveilun voimaakin tarvitaan. Tietyllä tavalla jokaista kilpailun läpi suorittanutta ihmistä voi onnitella sankariksi. Hyvä yrityskin ansaitsee kunniamaininnan. Asiaa voi pyöritellä siten, että huonommassa kunnossa oleva hiihtäjä, jolla ei ole edes mahdollisuuksia voittaa kokee maitohapot raskaampina. Jos hän ponnistelee ja jaksaa maaliin, niin siinäkin on tavallaan sankaruutta.
Suomalaisessa urheilusankarien kaipuussa sellaiselle vain kisassa loppuun asti jaksaneelle ei kuitenkaan aseteta sankarin viittaa päälle. Kansa ei kokoonnu toreille laulamaan: kaikkihan me ollaan sankareita- kappaletta kisat hävinneiden suomalaisten kunniaksi.
J. Karjalaisen kappale auttaa tavallista keskikaljaa juovaa urheilu kansaa pääsemään hieman lipomaan voittajien menestyksestä. J. Karjalaisen kappale urheiluvoiton yhteydessä antaa luvan siipeillä sankarien kustannuksella.
