Urheilu alkaa kohta olla Suomessakin se paras väylä ulos huonoilta asuma-alueilta. Ruotsissakin Zlatan on tästä esikuvana. Joitakin nuoria toki purkaa tuntojaan laulamalla ja räppäämällä. Olemme siinä suhteessa lähentyneet Yhdysvaltojen mallia.
Koripallo on halpa harrastus verrattuna vaikkapa jääkiekkoon. Amerikan mustat pelaavat kaduilla korista. Siinä piilee haave, ettei tarvitse elää mahdollisesti lyhyttä loppuelämää jengiväkivallan keskellä. Osa nousee sen lajin avulla maassa pohjalta rikkauksiin. Samalla tavalla musta voi pärjätä amerikkalaisessa jalkapallossa ja saada stipendin collegeen. Miljoona ansiot odottavat NBA tai NFL seuraan pääsevää.
Vaikka kaikki eivät suinkaan nousisi huipulle, on urheilutoiminnassa mahdollisuus saada sosiaalisia verkostoja. Niiden avulla voi saada työpaikkoja elämässä myöhemmin. Itse asiassa h
uonommilla asuma-alueilla ei välttämättä kirjaviisaita ”hikipinkoja” arvosteta. Liikuntanumero saattaa olla se jota vertaillaan kavereiden kesken.
Tänä päivänä ei sosiaalinen nousu välttämättä ole mahdollista. Olisiko täälläkin lahjakkaita urheilijoita nostettava yliopistoihin? Kenties siinä olisi urheilusta kiinnostunut saavuttanut minimihaaveen. Ainakin olisi mahdollisuus saada koulutus, jos ei rahkeet urheilussa loppuun asti riitä.
Suomalaisten nuorten liikuntaharrastukset lopahtavat kesken. Tätä pidetään eräänä pullonkaulana menestykselle.
Voi myös kysyä haluaako suomalainen tänä päivänä saavuttaa asioita helpolla. Kaikenlainen tosi-tv tähteys on muodissa. On kova sana saada tuloja esittämällä tyhmää tai sekoilemalla kännissä televisiossa. Ihanne on, ettei rahaa tarvitsisi ansaita. Miten sellaisella ajattelumallilla sitten lähdetään huippu-urheilijoiksi. Joku maalaispoika Iivo Niskanen olisi esikuva, mutta se ei vaan kolahda pääkaupunkilaisille.
