Liikunnan iloa voi lisätä pukeutumalla oikein

Liikunnan iloa voi lisätä pukeutumalla oikein

Jokainen kuntoilija ja aktiiviliikkuja tietää, kuinka tärkeää on pukeutua oikein. Näin liikunnasta voi saada kaiken irti ja liikunnan ilo lisääntyy huomattavasti. Ennen liikuntasuoritusta on tärkeää lämmitellä kunnolla. Näin pidetään huoli siitä, että lihakset eivät revähdä. Tällaisia revähdyksiä voi ennaltaehkäistä myös pukeutumalla oikein. Jos tavoitteena on suorittaa lenkki kylmässä säässä, kannattaa silloin pukea päälleen riittävästi. Juoksun aikana tulee toki lämmin, mutta se on parempi vaihtoehto kuin se, että lähtisi liikkeelle liian kevyellä varustuksella.

Hyvälaatuisiin urheiluvaatteisiin kannattaa panostaa. Niiden avulla urheilu on mukavampaa, kun vaatteet eivät purista ja ne hengittävät. Näin ei tarvitse kärsiä liiallisesta kuumuudesta ainoastaan sen vuoksi, että vaatteet eivät hengitä. Urheilua ja kuntoilua rakastavan kannattaakin kokeilla aimn.fi -verkkokaupan tuotteita. Niistä löytyy taatusti sopivia vaihtoehtoja kaikenlaiseen liikuntaan. Tärkeintä on valita sopivan kokoiset vaatteet, jotta liikkuminen onnistuu hyvin. Urheiluvaatteiden ei myöskään tarvitse maksaa hurjan paljon, vaan liikuntaa voi harrastaa pienemmälläkin budjetilla.

Talviliikuntaan sopiva pukeutuminen

Kesällä on helppo pukeutua liikuntaharrastuksia varten, mutta talvella harrastettu ulkoliikunta vaatii hieman enemmän pohdintaa. Tärkeintä on aloittaa katsomalla pakkasmittaria ja selvittämällä, kuinka kylmä ulkona on. On selvää, että todella kylmällä säällä ei kannata lähteä harrastamaan ulkoliikuntaa, sillä loukkaantumisen riski kasvaa. Toisaalta jos sää on hieman kylmä, ei juoksu- tai hiihtolenkille ole mitään estettä. Silloin on kuitenkin tärkeää pukeutua oikein aina päästä varpaisiin asti. Kevättalvella aurinko paistaa, mutta ulkona voi silti käydä pureva tuuli. Tällöin liikkuja voi huomata kylmettyvänsä nopeammin kuin ensin ajattelikaan. Omalla pihalla ulkoileva pääsee nopeasti sisään, mutta muut eivät.

Talviliikuntaa varten pukeutuessa lähdetään miettimään kerrospukeutumista. Ulkovaatteiden alla on hyvä olla hengittävä alusasu ja sen päällä vielä lämmintä vaatetta. Lämpimät hanskat, kaulaliina sekä korvat peittävä pipo kuuluvat talvipukeutumisen perusasioihin. Sen lisäksi myös kasvot on hyvä suojata, sillä varsinkin nenä ja poskipäät paleltuvat helposti. Kaulaliinaa voi käyttää kasvojen suojaamiseen, mutta toisaalta myös kommandopipo on hyvä apukeino pysyä lämpimänä. Talvipukeutumisessa ei saa unohtaa varpaita, sillä myös ne paleltuvat helposti. Varpaat eivät välttämättä liiku liikunnan aikana samaan tapaan kuin vaikkapa sormet.

dante